Taide-runo-näyttely Nousiaisten kirjaston galleriassa 2.-30.6.2022 yhdessä runoilija Satu Haapalan ja taiteilija Kirsti Virkin kanssa. Avoinna kirjaston aukioloaikoina.

Kerron tässä ajatuksista omien töideni taustalla:

Ihmisenä kehittymisen opettaja, etelä-afrikkalainen Colin Joe Byrne kertoo elämästään Ann Chastityn haastatteluissa YouTubessa kiinnostavia oivalluksia. Hän kertoo omasta henkisestä kehityksestään ja toiminnasta, joka siitä on seurannut. Hänen tärkein mottonsa on ollut jo useita vuosia tällainen: 

”En hyväksy mitään muuta kuin rakkaudellista kohtelua, sekä itseltäni muita kohtaan että muilta minua kohtaan.” Hän selostaa ajatuksen sisältöä näin: ”Jos kohtelu on huonompaa, en jää tuomitsemaan toista ihmistä tai kertomaan hänelle millainen hänen pitäisi olla, vaan otan etäisyyttä ja etsin sellaista seuraa, joka on samalla taajuudella ja jolla on halu toimia hyväntahtoisesti ja rakkaudellisesti.” 

Byrne jatkaa pohdintaansa: ”Paras konsti pimeyttä ja negatiivisuutta vastaan on ihmisen oma kehitys. Kun ihminen tahtoo olla rehellinen, suoraselkäinen, aito, avoin, hyväntahtoinen, rakastava, myötätuntoinen ja anteeksiantava, hän ottaa käyttöönsä oman supervoimansa, joka tekee ihmisestä voimallisen olennon, paljon voimakkaamman kuin mitä arvaammekaan.” 

Muistelen lapsuudesta satuja, joissa puhuttiin jaloista ritareista. Silloin tuo sana ei kertonut kovin paljoa, mutta nyt voin käsittää sille sisällön. Jalous on tavoite olla hyvä ihminen, suojella muita, hyväksyä vain aidosti hyväntahtoisia, reiluja ja rehellisiä motiiveja omalle ja muiden toiminnalle. Kyseessä on ihmisen oma kunniantunto, jonka merkitys ihmisen oman kehon ja mielen hyvinvoinnille on olennainen. Silloin on mahdollista hyväksyä oma itsensä ja pitää lupaukset itselle ja muille. Aina se ei onnistu siten kuin haluaisi, mutta jo yrittäminenkin vie eteenpäin.

Byrne pohtii työkaluja ihmisen hyvinvoinnin parantamiseen ja henkisen yhteyden löytämiseen. Musiikilla, taiteella ja matemaattisella geometrialla kaikella on merkityksensä. itse mietin, että tähän voisi lisätä myös liikkeen, ja paikallaan olemisen, äänen ja hiljaisuuden. 

Akvarellikollaasina koostamani pyöreä mandala on pyhän geometrian työkalu, jonka puitteissa voi tulkita erilaisia tuntemuksia ja oivalluksia. Väreillä ja kuvioiden rytmityksellä voi luoda lukemattomia kokonaisuuksia, jotka ilmentävät sisäisiä tunnelmia. Ihmisen sisällä on ehtymätön lähde, josta pulppuaa ideoita, rakkautta ja kaikenlaisia tunteita. Tuo lähde on yhteydessä universumiin ja kaikkiin sen osiin. Siksi sen virtaus ei lopu koskaan. Se on kuin kaunis lampi, johon virtaa aina uutta vettä maan uumenista ja jonka vesi kimaltelee sateenkaaren kaikissa eri väreissä. Mandala on se runko, jonka varaan tarina lähteestä rakentuu joka kerta erilaisena ja ainutlaatuisena.

Mandaloissa olen hakenut symmetrian ja vapaan muodon hienovaraista tasapainoa. Jos kuva on liian symmetrinen, siitä puuttuu ihmisen kädenjälki ja sattuman antama kiinnostava vaihtelu. Ihmisen kosketus siinä on se olennainen juttu – se miten ihmisen sisältä purkautuu konkreettiseen käsinkosketeltavaan muotoon jokin sisäinen tieto tai oivallus. Mukana on kokeilua, riskinottoa, uuden luomista ilman valmiiksi määriteltyä järjestystä. Silloin ei maalata jotain vain tarkoituksena tallentaa se paperille mahdollisimman realistisena eikä sen arvoa määrittele se, kuinka paljon se muistuttaa valokuvantarkkaa lähdettään. Merkitys syntyy juuri siitä, että ei ole olemassa lähdettä, jota kopioitaisiin tavalla tai toisella vaan on olemassa tyhjä paperi, jolle muodostuu kuvio, jonka lähde on ihmisen sisällä. 

Tuosta lähteestä syntyy virtaus, joka on kuin sielun oma laulu, vuoroin herkkä ja hiljainen ja vuoroin taas pyörteilevä, pärskivä ja pirskahteleva. Se ilmentää syvissä vesissä uimisen ja seesteisen rauhallisen virtauksen, kaiken mitä sisältyy elämään.

– Tiltu Nurminen