Luon oman kieleni

Lemun lähikirjasto 2.-27.11.2020 – yhteisnäyttely Veera Ruohomäen ja Satu Haapalan kanssa

Tiltu Nurminen: Muotojen ja värien kieli

Olen katsellut usein kauniita vanhoja kiviä ja kivimuureja. Niitä löytyy esim. kirkkojen hautausmaiden reunoilta, merenrannoilta tai joiltain vanhoilta asuintonteilta. Kivet ovat asettuneet paikoilleen kuin palapelissä. Vaikka ne ovat kaikki eri muotoisia ja yksilöllisiä värien kuin muotojenkin suhteen, ne sopivat toisiinsa ihmeen hyvin. 

Kivet ovat lähtökohtaisesti massiivisia ja painavia, tukevia ja vakaita. Ne edustavat turvallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Niiden väliin jää jonkin verran tyhjää tilaa, jonka voi kokea olevan toisarvoista suhteessa itse kiviin. Mutta tyhjä tila voikin olla se tärkein osa kokonaisuutta. Se pehmentää muotoja, ja yhdistää kappaleita toisiinsa. Se on kuin lankaa, jonka kudelmassa kivet ovat jalokiviä, tai chakroja, ihmiskehon sisäisen energiajärjestelmän tiivistymiä. 

Tyhjä tila on vähintäänkin yhtä merkityksellinen kuin muodot, joita se reunustaa. Tyhjä tila saattaa tuntua tummalta, ehkä jopa mustalta kuin avaruus, mutta kun katsoo tarkemmin, siinä on tuhansia eri sävyjä. Tyhjän tilan suhde kappaleisiin voi vaihdella. Joskus se on jopa suurempi kuin kivet. Se on kuin syli, jonka turvassa kivi saa levätä vapaasti.

Kivet puhuvat eri kieltä kuin tyhjä tila. Silti ne ymmärtävät toisiaan. Tyhjä tila luo joustavuutta, mahdollisuuksia, tilaa. Kivi hakee paikkaansa tilassa, suhteessa muihin kiviin. Joissain kohti ne ovat aivan kylki kyljessä, toisinaan taas vaarassa pudota pois. Ne tukevat toinen toisiaan. 

Kun yhden kappaleen ottaa pois, muutkin ovat vaarassa sortua ja koko rakennelma voi luhistua. Sekään ei haittaisi, silloin ne vaan muuttaisivat muotoaan, niistä olisi tullut kivikasa, entinen kivimuuri. Ja tyhjä tila olisi itsestään vaihtanut paikkaa uuteen asentoon. Objektien muotojen ja värien kautta luon tarinan, kielen, joka kertoo omaa tarinaansa.

Paitsi että tämä on tarina väreistä ja muodoista, se on myös sisäinen palapeli, jossa osat hakevat paikkaansa. Nämä maalaukset kuvaavat elämäni filosofiaa. Ne ovat täynnä elämäntaidon opettelua, siten että tulisi toimeen muiden ihmisten kanssa, osaisi hyväksyä muut ja osaisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

On pyrkimys siihen, että uskaltaisi tehdä asioita sen mukaan mikä tuntuu itsestä oikealta, miettimättä mitä muut siitä ajattelevat. Uskaltaisi tavoitella omia unelmiaan. Osaisi olla läsnä tässä hetkessä, huolehtimatta menneisyydestä tai tulevaisuudesta, arvostaen sitä mitä on nyt. 

Ja samalla olisi taito olla avoimin mielin, päättämättä täsmälleen mitä pitäisi tapahtua, antaen elämälle vapaat kädet tuoda eteen uusia asioita – sellaisiakin, joita ei olisi osannut itse edes toivoa ja haaveilla.

Jospa osaisi luopua liiasta kontrollista ja elämän hallinnasta. Luopua siitä, että pitäisi olla jotain erityistä ja oppisi ihan tavallisen elämän arvostamista. Uskoisi siihen, että on riittävä juuri nyt.

Ja voisi päättää luottaa siihen, että toiset ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Se olisi päätös elää siinä todellisuudessa, jossa voi uskoa, että muut ihmiset haluavat hyvää myös itselle.

Kunpa olisi aina uskallus ja pyrkimys olla täysin autenttinen ja rehellinen. Olla suoraselkäinen, eheä, linjassa itsensä kanssa, puhua totta, olla ulkoa ja sisältä samaa ainetta, ilman kulisseja siten, että sanat, teot ja ajatukset ovat linjassa keskenään, yhtenevät ihmisen sisällä.

Olisi uskallus näyttää itsensä muille sellaisena kuin on, uskallus paljastaa itsestään jotain syvällistä. Kun näyttää sen osan, joka on haavoittuva, vahvistuu. Ja mitä useammin sen tekee, sitä vahvemmaksi muuttuu.

• Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen