Intuitiivisen akvarellimaalauksen kurssi Kustavissa

 

Kurssi pidetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna Pe 25.5. – Su 27.5.2018 Katanpään Linnakesaarella Kustavissa saariston lempeissä tunnelmissa!

Katanpaa-1

Kurssilla voi maalata oman valinnan mukaan sekä merenrannan maisemia että omia sielunmaisemia. Kurssilla opitaan myös maalaamaan oma henkilökohtainen voimakuvio, mandala. Mandalassa tiivistyy maailmankaikkeuden viisaus ja tietoisuus ympyrän muotoiseen koristeelliseen kuvioon.

Maalaamisen myötä hiljennytään oman sisäisen äänen kuunteluun. Apuna siinä ovat myös mindfulness-harjoitukset, eli tietoisen lempeän läsnäolon kokemukset.

Tarkoituksena on päästää irti liian tarkoista tavoitteista tai yrittämisestä. Päästämällä irti kontrollista ja katsomalla mitä kuvia vapaa mieli piirtää paperille, tavoitetaan oman alitajunnan viestejä. Kuunnellaan mitä oma sielu tahtoo kertoa maalauksen kautta.

tiltun

Tärkeä osa-alue kurssilla on myös päivittäinen palaute. Palautteen tavoitteena on auttaa jokaista kehittämään omaa yksilöllistä työtapaansa. Viikonlopun aikana on mahdollisuus vaihtaa mielipiteitä ja tutustua muiden osallistujien erilaisiin ja persoonallisiin maalaustyyleihin. Oppimisen ja oivallusten perustana on kannustava ja rento opastus ja mielipiteiden vaihto.

Kurssilla maalaamme pääasiassa vesiväreillä, mutta niiden lisänä voi käyttää mm. puuvärejä, lyijykyniä, hiiltä tai mustetta. Voit myös tilata etukäteen valmiin tarvikepaketin, jossa on kaikki kurssilla tarvittavat perustarvikkeet.

Katanpään linnakesaarella on 50-paikkainen vierasvenesatama, joten kurssille voi saapua myös omalla veneellä. Autolla saapuvat kurssilaiset kuljetetaan veneellä Pleikelästä Katanpäähän. Venematka kestää noin 20 minuuttia.

Saat opetusta kaikkina kolmena päivänä ja samoin on riittävästi aikaa maalata vapaasti omaan tahtiin. Kurssi sopii hyvin myös ihan aloittelijoille.

Tervetuloa rohkeasti mukaan sellaisena kuin olet!

Katanpaa-5

Lisätietoja:
Instagram #tiltunurminen
tiltu.nurminen(at)creativeturku.fi
050-5167925
Akvarellikurssin hinta 130 €
– opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 98 € (alennus 25 %)
– alle 18-vuotiaat 65 € (alennus 50 %)
Sitova ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen tiltu.nurminen(at)creativeturku.fi viimeistään 11.5. mennessä! Kurssille otetaan 10-15 osallistujaa.

tiltu nurminen-2018

Majoitus ja ruokailut, Hinta 237,50 €

Hintaan kuuluvat kaikki ruokailut (aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala) ja yhteismajoitus Kasarmilla sekä kuljetus veneellä Kustavin Pleikilästä kurssipaikalle. Majoituksen ja ruokailut voit maksaa paikan päällä käteisellä tai kortilla. Kahvila- ja majoituspalvelut hoitaa Merja Siekkinen / Katanpää.

Lisätietoja: Kapteeninpoyta@gmail.com, Gsm: 045 128 35 08, www.katanpaa.fi, Facebook/katanpää

Katanpaa-3

Kurssiohjelma
Pe 25.5.
12.00 nouto Kustavin Pleikilästä
12.30 lounas /briiffaus ja majoittuminen kasarmille
14.00 opastettu saarikierros
16.00 päivällinen
17.00 akvarellimaalauksen materiaalien esittelyä ja maalaustekniikan opetusta sekä vapaata maalausta
19.30 sauna
21.00 iltapala
La 26.5.
09.00 aamupala
10.00 intuitiivisen akvarellimaalauksen filosofiaa, ohjattu meditaatio ja sekä vapaata akvarellimaalausta
12.30 lounas
13.30 mindfulness-harjoitus ja vapaata akvarellimaalausta
16.30 päivällinen
17.30 keskustelua ja palautetta tehdyistä maalauksista ja vapaata maalausta
19.30 sauna
21.00 iltapala
Su 27.5.
09.00 aamupala
10.00 ohjattua mandalan maalausta ja vapaata akvarellimaalausta
12.30 lounas
13.30 pakkaaminen ja huoneiden luovutus
14.00 venekuljetus Pleikilään

Vapaan akvarellimaalauksen aikana saa opettajalta halutessaan yksilöllistä ohjausta ja vinkkejä onnistumiseen!

Katanpaa-4

Kurssipaikka

Katanpään linnakesaari Kustavissa on jo tsaarin aikana rakennettu historiallinen satamapaikka ja kuuluu Selkämeren Kansallispuistoon. Vierasvenesatamaan ankkuroivat niin purjeveneet kuin purjelaivatkin.

Kasarmin viereiseltä kukkulalta on hyvät merinäköalat ja sisälahden puolelta löytyy yli 300 vuotta vanhoja halailupuita. Saarelta löytyy monenlaisia maalauskohteita.

Iltaisin rannassa pääsee saunomaan ja uimaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s