Taidekurssit aloittelijoille

Mikäli haluat järjestää taidekurssin ystävillesi jonain iltana tai viikonloppuna, voit kerätä noin 7-10 hengen ryhmän ja tulen kotiisi pitämään taidekurssin, jossa nautitaan taiteen tekemisestä ja oppimisesta yhdessä. Taide tuo iloa jokaiselle, erityisesti itse taiteileminen, kun heittäytyy kokeilemaan vapautunutta ja inspiroitunutta taiteentekemistä ilman liian suuria vaatimuksia tai odotuksia. Kunhan työssä pääsee alkuun, saattaa käydä niin että siihen jääkin koukkuun.

Olen huomannut, että useat taidekursseillani käyneet ihmiset ovat alkaneet maalata paljon kotonaan kurssin jälkeen. He ovat ylittäneet jonkin kynnyksen, mikä on estänyt heitä ryhtymästä tuumasta toimeen, oli kyseessä sitten pitkä tauko edellisestä kerrasta tai uusien, luovien ulottuvuuksien löytäminen itsestä.

Kurssilla voidaan käyttää vesivärejä, värikyniä, lyijykyniä, hiiltä tai kaikkia yhtä aikaa. Vaihtoehtona on myös origamien teko paperista. Voit tilata kurssin joko niin, että jokainen tuo omat välineet tai niin, että myös kaikki välineet saa lainaksi kurssin ajaksi.

Kurssin hinta on 35€ / hlö + matkakulut. Kurssin järjestäjä saa ilmaisen kurssin itselleen. Kurssi voidaan myös pitää omassa kodissani, vanhan maalaistalon valoisassa salissa Nousiaisissa. Kurssin kesto on 3 tuntia. Pidemmistä kursseista voidaan sopia erikseen.

Löydät minut myös instagramista: tiltunurminen

Ota yhteyttä: tiltu.nurminen(at)creativeturku.fi

Tiltu Nurminen, Halisojantie 3, 21270 Nousiainen, gsm. +358-50-5167925

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s